
Tämä aina ajankohtainen teema pistää minut miettimään.
Lämmin ajatus kaikille niille, jota sairaus erityisesti koskettaa.
Faktateksti alla Iltasanomista
Perjantaina 15.10. vietetään kansainvälistä Roosa nauha -päivää, joka on osa koko lokakuun jatkuvaa vuosittaista Roosa nauha -kampanjaa. Syöpäsäätiön kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta rintasyövästä sekä kerätä varoja rintasyöpätutkimukseen.
Tänä vuonna kampanjan teemana on Rintasyöpä haastaa psyyken, jolla halutaan muistuttaa henkisen hyvinvoinnin merkityksestä rintasyöpään sairastuneen parantumisessa ja elämänlaadussa.
Jokainen voi omalta osaltaan osallistua kampanjaan paitsi lahjoittamalla, myös ostamalla kampanjan tuotteita, järjestämällä lipaskeräyksen työpaikallaan tai hankkimalla virtuaalisen keräyslippaan omille kotisivuilleen.
Omaa osallistumistaan voi osoittaa myös pukeutumalla pinkkiin 15.10. Omaan Facebook-profiiliin voi myös liittää virtuaalisen keräyslippaan.
Rintasyöpä suomalaisnaisten yleisin syöpä
Joka vuosi noin 4 500 suomalaisnaista sairastuu rintasyöpään. Rintasyöpä on suomalaisten naisten yleisin syöpä, ja siihen sairastuu elämänsä aikana joka kymmenes nainen. Sairaus koskettaa siis todennäköisesti jollain tapaa suurta osaa suomalaisia perheitä. Yleisimmin rintasyöpään sairastutaan 45 ikävuoden jälkeen, mutta myös nuoremmilta, jopa alle 30-vuotiailta, löydetään rintasyöpäkasvaimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti